perjantai, huhtikuu 6

Ei ihan höyhenen kevyt

Hommasin Twinkle's big city knits -kirjan helmikuun alkupuolella, enimmäkseen täysin tietämättömänä sisällöstä. Kirjan saavuttua olin hiukan tyrmistynyt enkä osannut muodostaa mielipidettä. Toisaalta paksuilla puikoilla ja langoilla tehdyt neulemallit olivat jollain tapaa karmeita, toisaalta jotenkin kotikutoisen hurmaavia. En tiedä varmasti vieläkään, mutta aion muutamia niistä toteuttaa.

Reunasilmukkapa
ehti ensin. Twiggy-pusero on suosikkimallini kirjasta, onkin hyvin mielenkiintoista nähdä se villalangasta tehtynä (ohjeessa silkkipuuvillaa), sekä herkullinen toppi kahden eri Twinkle-mallin pohjalta sovellettuna.

Reunasilmukka-blogin, Ripenan värin ja nopean valmistumisen innoittamana tekaisin tämän huivin. Tennessee taipui melko mukavasti nelinkertaisena. Neulemallikerrassa on neljä kerrosta, ja näyttävä virkattu reunus on äärimmäisen helppo: ketjusilmukoita, pylväitä ja muutama kiinteä silmukka. Instant-neule, erinomainen myös lankavaraston tyhjentämiseen.

Aluksi harkitsin eriväristen lankojen yhdistämistä, mutta päädyin yksiväriseen. Sinivihreä sävy on jopa hehkeämmän näköinen moninkertaisena, väri saa syvyyttä eri tavalla kuin yksinkerroin neulottuna.


Ohje: Feather scarf, Twinkle's big city knits, Wenlan Chia
Lanka: Tennessee, Novita, väri 363, ~350 g (á 100 g = 214 m, 100 % merseroitua puuvillaa)
Neuletiheys: nelinkertaisena 10 s = 10 cm, 8 mm bambupuikot

Uusimmissa Vogue Knitting ja Interweave Knits -lehdissä (kevät 2007) on molemmissa Twinkle-malli. Lyhythihainen jakku ja olkaitoppi, kumpikin pitsineuletta silkkipuuvillasta nelinkertaisella langalla. Ensi syksyn Twinkle-malliston muotinäytöksen kuvista löytyy myös vinkkejä.

P.S. Korjauksia kirjan ohjeisiin löytyy Twinklen sivuilta tai Classic Elite Yarns -sivuilta pdf:na.

10 comments:

Kamicha kirjoitti...

Onpas se kyllä todella hyvän näköinen!

Jatta kirjoitti...

Kaunis on. Innostuin myös kamichan neuleista siinä määrin että oon ollu vähällä tilata kirjan pari kertaa. "Kotikutoinen" on aika hyvä sana kuvaamaan kirjan neuleita, mutta tykkään niistä ehkä juuri siksi :)

Anonyymi kirjoitti...

No ilmankos! Minä kun en noiden suunnittelijoiden nimiä juuri tule katsoneeksi. Uusimmasta IK:sta olen juuri tuota "Twinkle"-tyyppistä toppia kuolaten suunnitellut, mistä langasta tulisi hyvä, mikä väri, jne. Twinkle on siis minua :) Kiitos, kun jaksat aina raahata noita opuksia mukanasi! Sietäisit saada jonkin myynninedistämispalkinnon!

tippi

Raglana kirjoitti...

Kiitos! Malli on hauska, olen aikas tyytyväinen Feather-huivin lopputulokseen.

Tippi: IK:n toppi onkin varsin kiva. Hih, tekikö monikin neuletapaamisessa ollut tilauksen.

Vilkaiskaapa VK:n viime vuosien numeroita, mm. Holiday -05, -06, talvi -04/-05, kesä -05, kaikissa on Twinklen neulemalli. Osa näyttäisi olevan samoja kuin kirjassa, mutta koot näyttäis olevan inhimillisemmin mitoitettuja.

VK talvi -06/-07 -lehdessä on muuten varsin samantyylinen Kim Kotaryn malli, nro 5, vaaleanharmaa palmikko-nyppy-paita pitkillä hihoilla. Saattais toimia puuvilla-, bambu- tms. langastakin.

Carson kirjoitti...

Hi Raglana
Thanks for you nice comment :)
It's a pity I can't read Finnish to read your blog but I can still enjoy the photos.

famu kirjoitti...

Taas yksi niin kiva keväinen huivi.
Hyvää viikonloppua Sinulle.

Nuttula kirjoitti...

Sinulla on täällä taas taidokkaita ja kauniin värisiä neuleita! Sopivat hyvin tähän keväiseen säähän!

Raglana kirjoitti...

Carson, nice to pass by. I have considered adding some english text in the posts, to be seen if later on.

Kiitos kommenteista! Huivi on ollut jo useamman kerran käytössä. Kevätsää vaihtelee paljonkin villahuivisäästä melkein helteisiin, hyvä olla huivivalikoimaa :-)

Terde kirjoitti...

Mulla on sama kirja, mutten tiedä, mistä mallista aloittaisin. Hipelöin jo kerran lomamatkalla ollessani kirjassa paljon käytettyjä Eliten villalankoja...liian arvokkaita, en raatskinu ostaa. Huivi on hieno! - Terde

Hanna LANGANKIERTO kirjoitti...

Hei! Löysin tänne googletamalla Feather Scraf, Twinkle. Itselläni juuri puikoilla samainen huivi. Tämä on eka työni Twinklen kirjasta. Aloin toteuttaa Novita Olivia -langalla 3-kertaisena. Saa nähdä onnistuuko miten. Alku on ainakin ollut oikein mukavaa neulottavaa.
Hanna LANGANKIERTO